Tallinnan reissu on takanapäin. Säätila oli kylmä, yllätyksekseni juuri Tallinnan päässä. Ehkäpä kaupungin sijainti suhteellisen alavalla maalla edistää asiaa.
Olihan siellä sitten viimenäkemän tapahtunut. Uusia lasitorneja on kaupunkikuvaan ilmestynyt, ja ahkerammin kauppasivat myyjät tavaroitaan kauppakeskuksissa, joita niitäkin oli tullut lisää.
Neuvostoajan jäljet häviävät, vaikka sivukujilla vielä tuttua neuvostoliittotiiltä seinässä näki, samaa mistä tuntuivat Vienan karjalan entisten kyläkeskusten rakennukset olevan valmistettu. Kaipa niillä oli jokin standarditiili käytössä siellä aikanaan. Mutta kauniilta näytti Tallinna, Helsingissähän ei ole samanlaista keskiaikaista keskustaa kuin siellä. Ei Suomesta kunnolla eurooppalaista maata saa oikein mitenkään, ollaan tällaista välimaastoa.
Tunnelma laivalla ei sen sijaan kovin erilainen ollut aikaisempaan verrattuna. Nopeammin maihin pääsi , kun ei kukaan passien perään kysellyt mennessä eikä tullessa. Hyvä, jos raja-aidat madaltuvat maiden välillä. Tuntui silti hassulta mennessä, kun yhdentoistä maissa aamupäivällä jengi joraa tanssilattialla ja retrodisko pauhaa tolkuttomalla volyymillä ja kaljalasit kourassa istutaan. Se musa oli todellakin näitä 70-luvun suomennettuja diskoihmeitä... Samalla istutaan paatissa arktisella merellä. Ei kai tuommoista ole muualla päin maailmaa missään, onneksi.
Saman teeman eri variaatio tuli eteen, kun Itäkeskuksesta bussiin noustuani sinne pamahti kolme norjalaista suuren olut -ja matkatavaramäärän kanssa. Seurueeseen kuului pari nuorehkoa naista ja mies. Tajusin järkyttyväni puheen määrästä ja yleisestä eloisuudesta mitä heistä irti lähti. Eivätkä kaiken lisäksi olleet päissään... kyllähän se on jo suomalaiselle hulluuden merkki! No, saivathan ne tavaraläjänsä lentelemään ympäri bussia, kun kuski ajoi stadilaisittain eli mutkissa mentiin korkealta ja kovaa. Mutta jälleen epäsuomalaisesti he eivät hermostuneet, mies vihelteli vain ja kasaili kantamuksensa uudelleen.
Minä koitin tuijotella kovasti ulos ikkunasta ja olla hiljaa, ja hyvin se onnistuikin. Tämmöisiä möllöttäjiä me suomalaiset ollaan. Tai ainakin minä, eipähän sitä kaikkiin yleistää voi.
Niin, että avartiko matkailu? Vaikea sanoa, tuskin. Mutta oli mukava nähdä jäinen Itämeri ja eteläinen naapurimaa. Tässäpä nämä lätinät tällä kertaa.
